M, äm, mustavalkoista

Sopivasti myös Protu-koruni on perin mustavalkoinen. 

Tässä on oma Huuto-nappini. Sain tehdä sen Ihan Itse, ja mikä parasta, keksijänsä taiteilija Anu Halmesmaan ohjeistamana. Tampereen Mältinrannassa oli eilen Tapahtumien Yön kunniaksi HUUTO-työpaja, jossa halukkaat saivat leikellä, ommella ja liimailla itselleen sopivan huutavan otuksen, ja täyttää sen vanulla. Taakse sai ommella kiinnitysneulan, ja minä ripustin huutelijani heti rintakoruksi. Huuto-nappia kuvailtiin virallisesti näin: 

"Maailmassa on paljon turhaa huutoa. Huuto-nappi suojelee kaikelta huudolta kantajaansa. Käytä Huuto-nappia joko estämään ei toivottua huutoa tai ohjaa se huutamaan sinun puolestasi.
Käyttöohje: Aseta nappi paikoilleen ja usko."

Koska olen höpsö kissaihminen, napista muotoutui kuin vahingossa pehmeä misse. Opettajan pedagogisia opintoja tehdessä erään neiti J:n kanssa tuli piirreltyä huutavia kissoja useinkin, varsinkin luennoilla, joissa puhuttiin soopaa ja oikeasti uskottiin, että häiriköivä tai jopa väkivaltaisesti käyttäytyvä oppilas saadaan rauhoittumaan kirjoittamalla hänen nimensä liitutaululle. Siinä pääsi äänetön huuto jos toinenkin.

Esikuvina omalle napille sai käyttää Halmesmaan omia, pieniä ja suuria huutomörköjä, joita oli sekä näyttelyn osana että työpajan pöydällä käpelöitävinä. Käytetty tekonahka oli pehmeää ja jopa ihonkaltaista kädessä, ja hahmojen yksilölliset ilmeet inhimillistivät niitä lisää. Vierellä oli myös pastellinpehmeitä, kukkia muistuttavia lempeämpiä teoksia.

Mältinrannassa oli muutenkin paljon mustavalkoista esillä. Sampsa Indrénin Lintuvaara oli hienonhieno "memento mori" -fiilistelyjä herättävä näyttely, jonka mustavalkoiset kuvat linnunraadoista olivat yksityiskohtaisia pelottavuuteen asti, ja silti samalla tarpeeksi kaukaisen oloisia ollakseen kauniita jo muotoina ja sulkakasoina. Muistinko ottaa kuvia, hä? En.

Vink vink! Halmesmaan töitä pääsee tänä vuonna vielä katsomaan Turussa Brinkkalan galleriassa 12.9.-12.10., ja Indrénin Tapiolassa Galleria Aarnissa 30.9.-26.10. Hus katsomaan!

Lisäksi yksi mustavalkoinen hetki: söin jäätelöä, joka oli pyöritelty lapsuuden hienoudessa, strösselissä, jota sai vain ravintolassa tilattuun jäätelöön. Kyllä oli hienoa silloin. Myöhemmin strösseliä sai kaupasta, mutta sillä ei saaneet lapset leikkiä. Saatoimme joskus vahingossa kaataa nimittäin koko purnukan vahingossa pöydälle. Mukaan tökätty pari karkkiakin, joista pääkallon säästin viimeiseksi, sehän on paras karkki ikinä!