Pari serkkua tuli käymään. Neiti osti rannekkeen erääseen pirkanmaalaiseen huvipuistoon (en tasan anna osumaa hakukoneessa) ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen, ja lähti kieppumaan. Raahasivat ensimmäisenä Tornadoon, ja huikauhea, oli ihanaa ja kamalaa! (Vaikka Linnanmäki on kyllä se Suomen ykkönen, varsinkin kun tässä kotikonnun puistossa on myös vankila, jota myös Delfinaarioksi kutsutaan.)
Sitten kieputtiin ja kierrettiin, kastuttiin ja kiljuttiin. Toisaalta teki hyvää päästää ääntä oikein luvan kanssa, toisaalta jossain vatsan pohjalla mourusi aivan eri tavalla kuin ennen, ja iltaa myöten pitelin mielelläni laukkuja ja kävin tyhjässä karusellissa istumassa.
Paras paikka oli neidin mielestä Koiramäki. En yleensä ollenkaan innostu mistään eläintarhoista, niissä on liian pienet häkit, ei varjoa eikä suojaa katseilta. Koiramäessä näytti nämä asiat olevan jopa kohtuukunnossa. Juu, tiedän, "melkein" ei riitä, mutta parempaan päin ollaan menossa, edes vesitankin ulkopuolella.
Elukat itse olivat kuten kävijät: helteestä väsähtäneitä mutta elinvoimaisia. Kilit mäkisivät ja mässäsivät heinää kuten kilit nyt aina tuntuvat tekevän, ja hamsterit ja isommat pörröiset eläimet menivät omassa rauhassaan. Vain täysin väsähtäneet koiranpennut ja vieläkin liian pienissä häkeissä olevat linnut herättivät neidissä suurta närkästystä. Koirista oli joku jo kannellutkin. Koska internetin sisältö on hyvin jakautunut kauniiseen propagandaan ja lynkkausmielialalla kirjoitettuihin kauhukirjoituksiin, tieto eläinten todellisesta hyvinvoinnista jäi vielä hämärän peittoon.
 |
| Serkuskisan tulos: meistä kaikista tulisi hyviä lauttureita. |
Liian pian koitti ilta ja sulkemisen aika. Hullut nuoret juoksivat vielä kolmeen laitteeseen, minä nauroin vieressä. Lopuksi napsin vielä tunnelmakuvia. Kyllähän tuo hupia tuotti.
Seuraavana päivänä voitin kilpailussa sopivasti kuusi (KUUSI!) Linnanmäen ranneketta, joten isompi serkuskokous on sitten Helsingissä syyskuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti