M, äm, muumi

Kesällä hehkutimme keinuessa ja rannalla istuksiessa Muumilaakson tarinoita. 90-luvulla kasvaneina muumit ovat iso osa muistojamme, leikkejämme ja traumojamme. Siitä se ajatus sitten ja niin edelleen. Sunnuntaina pidimme lähes kolmekymppisten nuorten muumimaratonin. Ehdimme katsoa 12 jaksoa, ja syömään useamman kilon ruokaa per kuono. Juomana tietenkin itsetehtyä punaista mehua, Muumi-limsaa sekä hillon sijaan mansikkakiisseliä. Eräs v-juoma jäi tällä kertaa sivuun, vaikka sitä Pappa monesti kaipaileekin telkkarin ulkopuolella.

Neidin ja Pölön tekemä Muumilaakso-porkkanakakku, vieressä vieraan tuomat keksit

Ystävän improvisoitu monimaku-Haisuli

Suolaisia herkkuja: meidän kinkku-sienipiirakkaa, ystävän uunista
focacciaa, kauppahallista saaristolaislimppu ja lohta

Omituinen siltamme sanoi poks kakkua leikatessa

Kun koristella saa, koristella kannattaa!

TRAUMAAAAAAAAAAA

Mörkö vieraili kauhistuttamassa ensin kleptomaanikkokaksikko Tiuhdin ja Viuhdin kintereillä, ja myöhemmin pienen pompun jälkeen Muumipeikon ja Myyn talviseikkailuissa. Muita kammotuksia olivat Muumipeikon muodonmuutos hatussa, Taikuri, hattivatti-invaasio sekä Jäärouva. Välillä kaivoimme hyllystä esiin alkuperäiset tarinat ja sarjakuvat, ja kertailimme historiaa: kuka hahmo esittää ketäkin Janssonin elämän hahmoa, miten sarjan versio eroaa kirjoista, ja missä jaksossa Pappa ja Poliisimestari tekivätkään ponua metsässä. 

Jaksoja "oikeista" Muumilaakson tarinoista on tehty 78 kappaletta, joten meillä on jäljellä vielä 66. Seuraava maraton järjestetään ennen joulukuuta. Silloin lisää teemaherkkuja, koristeluintoilua ja yhteislaulantaa.

S on sopimusrikkomus

Erikoislääkäri Merja Metsä-Heikkilä räjäytti juuri pari verisuonta päässäni. Ainakin siltä tuntuu. Hänen mielestään seksuaalinen haluttomuus (IS:n lehtijutussa korostetusti naisten seksuaalinen haluttomuus) on kuin sopimusrikkomus parisuhteessa.

Siis SOPIMUSRIKKOMUS. Kun parisuhdehan nyt on sitä, että haravoidaan piha, ruokitaan huollettavat kasvit / lemmikit / ihmiset, katsotaan iltauutiset ja sitten on se SOPIMUS, että on seksiä. Kaikkihan sitä harrastaa. Säännönmukaisesti. Ja pitävät siitä.

"Mielestäni parisuhde on kuitenkin sanaton sopimus seksuaalisesta kanssakäymisestä, ja haluttomuus on sopimusrikkomus. Jos nainen katsoo oikeudekseen kieltäytyä seksistä vastoin puolison toiveita, hänen pitää olla valmis hyväksymään seuraukset, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Merja Metsä-Heikkilä."

"Puolisot voivat myös sopia siitä, että seksiä harrastetaan tiettyinä päivinä viikosta tai kuukaudesta. Tämä ei ole uhrautumista, jos haluton rakastaa kumppaniaan. Kyse on rakkaudenteosta, jossa astutaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Ainahan parisuhteissa tehdään kompromisseja ja jotain hyvää toiselle, Metsä-Hekkilä sanoo."

Niin että jos minä tiskaan tänään, sinä annat illalla, eikös se näin mene? Kun minähän en niin innostu tiskaamisesta, niin TEHDÄÄN TÄSSÄ MOLEMMAT KOMPROMISSEJA.

Metsä-Heikkilällä on muutamia osuvia pointteja siitä, miten vaikkapa vaihdevuosien tai ehkäisypillereiden käytön takia naiset kokevat muuttuneensa haluttomiksi tai kiihottuvansa vähemmän 'liukkaasti', ja että hormonaalisista heilahteluista sekä itseään häiritsevästä haluttomuudesta kannattaa keskustella lääkärin kanssa, sillä joitain apuja on mahdollista antaa. Mutta. Mutta mutta MUTTA.

Ensinnäkin Metsä-Heikkilä niputtaa yhteen halun ja kyvyn. EI NÄIN. Vaikka olisi paljon haluja, keho saattaa joskus pistää hanttiin. Oman kokemuksen kautta sanon, että nuorillakin on vaikeaa, suorastaan piinallista, puhua 'kuivista hetkistä / kausista' tai erektiohäiriöistä - vaikka nämä häiriöt olisivat yksittäisiä, ja seksuaalinen olo ja elämä muuten itseään tyydyttävää.

Metsä-Heikkilän mukaan miehet osaavat paremmin hakea apua erektio-ongelmiin potenssilääkkeistä, mutta "naiselle tällaista taikanappia ei ole". Tuollainen taikanappi ei kuitenkaan ole artikkelissa mainittu naistenkin kyselemä "halulääke", vaan juuri kykyä avustava lääke. Miehellä erektiosta ei voi vetää yhtäsuuruusmerkkejä kiihottumiseen. On mielestäni huolestuttavaa ja seksististä, että lääkäri rinnastaa miehen kyvyn ja halun näin. Mielestäni silloin vähätellään miehen tunteita ja rajataan hänen seksuaalisuutensa vain kykyyn harrastaa penetraatioseksiä. Haluttomuutta ei edes ajatella esiintyvän. Vanha "kuin eläin"-viittaus. Halventavaa.

Toiseksi Metsä-Heikkilän lausunnot tuntuvat artikkelissa iskevän sarjatulta korostetusti naisten oikeuksia vastaan. Kumppaniaan rakastava haluton on itsekäs, jos ei anna. Ei astu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Pitäähän parisuhteen sanatonta sopimusta kunnioittaa. Tai muuten pitää olla valmis hyväksymään seuraukset. Tämähän ei yhtään uhkaavalta kuulosta, eihän?

Hyvä ystäväni tiivisti asian simppelisti:

"A. Kukaan ei KOSKAAN ole velvollinen harrastamaan seksiä jonkun kanssa, oli sitten ihan mitä tahansa sukupuolta ja suhteessa toiseen osapuoleen tai ei.
B. Haluttomuutta ei esiinny vain iäkkäillä naisilla, vaan kaikilla eri sukupuolilla (myös miehillä) ja kaikenikäisillä. Kaikilla seksuaalista halua ei ole olemassa alunperinkään.
C. Haluttomuus on ongelma vain jos ihminen itse kokee sen ongelmaksi, ei jos pelkästään hänen kumppaninsa kokee sen ongelmaksi.
D. Seksittömässä suhteessa oleminen ei väistämättä tarkoita seksuaaliselle ihmiselle ahdinkoa. Esim. siksi, että ihmisen on yleensä mahdollista tyydyttää itse itsensä seksuaalisesti.
E. Kaikilla on oikeus määritellä minkälaisessa suhteessa ovat halukkaita elämään ja olemaan. Jos toinen kieltäytyy seksistä, toisen pitää olla valmis hyväksymään se. Molemmilla on yhtäläinen oikeus myös päättää suhde jos he kokevat ettei se vastaa heidän toiveitaan tai odotuksiaan."

Kenelläkään ei ole oikeutta toisen kehoon. Jokaisella on oikeus omaansa, omaan rauhaan, omiin rajoihinsa. Suomessa avioliiton sisäinen raiskaus on kriminalisoitu vasta vuonna 1995, ja silloinkin puhuttiin vain vaimon väkisinmakaamisesta. Raiskauslainsäädäntömme on vieläkin puutteellinen. Metsä-Heikkilän antaman haastattelun kaltaiset aivopierut vievät keskustelua takaisin kohti sellaista menneisyyttä, jonne en itse haikaile ollenkaan.

S on syysloma

Oijoi, kyllä se maittoi. Näinkin lyhyen opettajahomman aikana. Loma. Viikko ilman hälyä, ensinnäkin. Tämän sijaisuuskerran oppilaat tosin ovat suurin osa sellaisia mussukoita, joista moni kirkassilmäinen opettajantaimi haaveilee: rauhallisia, kyseleviä, ja kaikkein tärkeintä, kiinnostuneita. Toki mukaan mahtuu muutama hulinoitsija ja evvk-emmetti, mutta suureksi osaksi nuo vaikuttavat oikeasti innostuneilta. Hämmentävää. Tosin kohta isken niille koepaperi eteen, ja siinä mitataan sekä opitut asiat että muksujen ärsytyksenkäsittelytaidot.

Lisäksi mennyt viikko oli rentouttava ja uutta täynnä. Lauantaina kävimme nuuskimassa Werstaan Feminismi-näyttelyn, katsomassa hieman hämmentynein mielin elokuvan Muumit Rivieralla, ja pelaamassa vieressä erän Carcassonnea. Maanantaina kävimme Pölön kanssa pyörähtelemässä tanssikurssilla, keskiviikkona hain itselleni uudet lasit ja hyppäsin paikallisjunaan kuoharipullo repussa katsomaan rakasta ystävää. Uuden puhelimenkin hankin, vanha kun tuppaa nykyään hukkaamaan soittoja. Pian saan leikkiä uudella lelulla, ensimmäisellä älypuhelimellani. Täältä tullaan, instat, vatsapit ja muut hassut sovellukset!

Rautatiemuseo ja syysloma-aiheinen kierros.

Pikku roikale oli kiinnostunut kaikesta ja kaikista. Tuitui.

Pinstripe-lasit, oujea!

Tässä lopussa suuret kehut: Kauppahallin lempipaikkani Aniitta myi omia limppareitaan alennuksella, ja hullaannuin ostamaan kuusi pulloa. AIJAI, on hyvää! On parasta omenalimua, mitä olen koskaan maistanut. Myös eilen käyneet lautapelikaverit ylistivät saamiaan maistiaisia. Taidan käydä huomenna napsimassa vielä muutaman pullon korin kotiin. Vaatekomeron lämpötila on laskenut lähes samaa tahtia ulkoilman kanssa, joten sinne voisi pistää pienen pullovaraston. Pölö haaveilee viinikellarista. Ehkä sitten joskus.

Tästä viikosta saa iloa ja hyvää mieltä tuleviin kylmiä päiviä, purevia tuulia ja lumetonta pimeyttä vastaan. Hetken vielä huokaisen, ja sitten painun pehkuihin. Huomenna alkavat taas arjen kujeet.

N on natsi

Oppilaat haluavat tehdä ryhmätyöt natseista. Verenhimoiset lapsukaiset.

Kyllähän julmuus, kärsimys ja kuolema aina kiinnostavat, iästä riippumatta. Seiskat halusivat tietää, miksi lapsia laitettiin kaivoksiin töihin ilman lamppuja, ja ysit, milloin Suomessa on viimeeksi kuollut ihminen nälkään koska kukaan ei välitä. Viime viikolla sain rauhattoman kasiryhmän heti hiljaiseksi, kun "vaikeasta taloudellisesta tilanteesta" siirryttiin Lapuan liikkeeseen ja Onni Happosen murhaan.

"Miksi ihmiset tappaa toisiaan? Ope, jos olisit sisällissodassa, kummalla puolella olisit? Entä ope, entä mitä tapahtuu kun Venäjä kohtaa hyökkää tänne?"

Isoja kysymyksiä on. Opiskelujen aikana tuli useampana iltana naurettua Pasilan natsi ajaa junalla -höpötyksiä, mutta kun niistä junista pitäisi kertoa 15-vuotiaille, tuleekin pala kurkkuun. Miten kertoa asioista, joita ei itsekään täysin vieläkään ymmärrä? Miten selittää monimutkainen propaganda, maailmanpolitiikan muutokset tai edes se, miten rahasta katoaa arvo ja paperirahan arvo vaan katoaa? Entä systemaattinen syrjintä, väärää mieltä olevien ihmisten katoaminen ja leirit, joissa ihmiset laihtuivat luurangoiksi tai häviävät joukkohautoihin?

Eipä niihin voi täydellisesti vastata. Varsinkaan, jos haluaa oppilaiden muistavan opetuksesta muutakin kuin natsien hirmuteot - vaikkapa sen, että hekin olivat ihmisiä?

Natsityöt alkavat huomenna. Vain kokeilemalla tietää, onnistuvatko ne mitenkään, vai piirrelläänkö puoleen papereista vain hakaristejä ja lentokoneita. Ehkä ryhmätyön jälkeen päädyn kuitenkin vain näyttämään Leijonakuninkaan marssikohtauksen, ja kysyn että miksi näin kävi. Kenties sillä irtoaa jotain pohdintaa.