P, pee, puhelin

Nyt on hurjaa! Neiti repäisi ja osti uuden puhelimen, ja sai sen vihdoin toimintakuntoon viime viikonloppuna. On se HIANO. Varsinkin sen kamera. Näkee värejä upeasti, ja löytää sohvapöydän alta valoa enemmän kuin omat silmät. Kuvia voi sitten käännellä ja suodatella miten tykkää, ja jos perusvalikoima kyllästyttää, kuvat voi viedä vielä vaikkapa instaan, ja hassutella siellä.

Muutamat näpsäisyt jo ehdin ottaa. Pölö nauraa, että nyt voin perustaa jonkin "laifstail"-blogin. Mitä turhuuksia, tänne työnnän kaikki! (Ja sosiaaliseen mediaan, ja ystäville viesteillä ja ja..) Minusta tulee pian täysiverinen somettelija. Aloitin twiittauksenkin. Hui.

M, äm, muumi

Kesällä hehkutimme keinuessa ja rannalla istuksiessa Muumilaakson tarinoita. 90-luvulla kasvaneina muumit ovat iso osa muistojamme, leikkejämme ja traumojamme. Siitä se ajatus sitten ja niin edelleen. Sunnuntaina pidimme lähes kolmekymppisten nuorten muumimaratonin. Ehdimme katsoa 12 jaksoa, ja syömään useamman kilon ruokaa per kuono. Juomana tietenkin itsetehtyä punaista mehua, Muumi-limsaa sekä hillon sijaan mansikkakiisseliä. Eräs v-juoma jäi tällä kertaa sivuun, vaikka sitä Pappa monesti kaipaileekin telkkarin ulkopuolella.

Neidin ja Pölön tekemä Muumilaakso-porkkanakakku, vieressä vieraan tuomat keksit

Ystävän improvisoitu monimaku-Haisuli

Suolaisia herkkuja: meidän kinkku-sienipiirakkaa, ystävän uunista
focacciaa, kauppahallista saaristolaislimppu ja lohta

Omituinen siltamme sanoi poks kakkua leikatessa

Kun koristella saa, koristella kannattaa!

TRAUMAAAAAAAAAAA

Mörkö vieraili kauhistuttamassa ensin kleptomaanikkokaksikko Tiuhdin ja Viuhdin kintereillä, ja myöhemmin pienen pompun jälkeen Muumipeikon ja Myyn talviseikkailuissa. Muita kammotuksia olivat Muumipeikon muodonmuutos hatussa, Taikuri, hattivatti-invaasio sekä Jäärouva. Välillä kaivoimme hyllystä esiin alkuperäiset tarinat ja sarjakuvat, ja kertailimme historiaa: kuka hahmo esittää ketäkin Janssonin elämän hahmoa, miten sarjan versio eroaa kirjoista, ja missä jaksossa Pappa ja Poliisimestari tekivätkään ponua metsässä. 

Jaksoja "oikeista" Muumilaakson tarinoista on tehty 78 kappaletta, joten meillä on jäljellä vielä 66. Seuraava maraton järjestetään ennen joulukuuta. Silloin lisää teemaherkkuja, koristeluintoilua ja yhteislaulantaa.

S on sopimusrikkomus

Erikoislääkäri Merja Metsä-Heikkilä räjäytti juuri pari verisuonta päässäni. Ainakin siltä tuntuu. Hänen mielestään seksuaalinen haluttomuus (IS:n lehtijutussa korostetusti naisten seksuaalinen haluttomuus) on kuin sopimusrikkomus parisuhteessa.

Siis SOPIMUSRIKKOMUS. Kun parisuhdehan nyt on sitä, että haravoidaan piha, ruokitaan huollettavat kasvit / lemmikit / ihmiset, katsotaan iltauutiset ja sitten on se SOPIMUS, että on seksiä. Kaikkihan sitä harrastaa. Säännönmukaisesti. Ja pitävät siitä.

"Mielestäni parisuhde on kuitenkin sanaton sopimus seksuaalisesta kanssakäymisestä, ja haluttomuus on sopimusrikkomus. Jos nainen katsoo oikeudekseen kieltäytyä seksistä vastoin puolison toiveita, hänen pitää olla valmis hyväksymään seuraukset, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Merja Metsä-Heikkilä."

"Puolisot voivat myös sopia siitä, että seksiä harrastetaan tiettyinä päivinä viikosta tai kuukaudesta. Tämä ei ole uhrautumista, jos haluton rakastaa kumppaniaan. Kyse on rakkaudenteosta, jossa astutaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Ainahan parisuhteissa tehdään kompromisseja ja jotain hyvää toiselle, Metsä-Hekkilä sanoo."

Niin että jos minä tiskaan tänään, sinä annat illalla, eikös se näin mene? Kun minähän en niin innostu tiskaamisesta, niin TEHDÄÄN TÄSSÄ MOLEMMAT KOMPROMISSEJA.

Metsä-Heikkilällä on muutamia osuvia pointteja siitä, miten vaikkapa vaihdevuosien tai ehkäisypillereiden käytön takia naiset kokevat muuttuneensa haluttomiksi tai kiihottuvansa vähemmän 'liukkaasti', ja että hormonaalisista heilahteluista sekä itseään häiritsevästä haluttomuudesta kannattaa keskustella lääkärin kanssa, sillä joitain apuja on mahdollista antaa. Mutta. Mutta mutta MUTTA.

Ensinnäkin Metsä-Heikkilä niputtaa yhteen halun ja kyvyn. EI NÄIN. Vaikka olisi paljon haluja, keho saattaa joskus pistää hanttiin. Oman kokemuksen kautta sanon, että nuorillakin on vaikeaa, suorastaan piinallista, puhua 'kuivista hetkistä / kausista' tai erektiohäiriöistä - vaikka nämä häiriöt olisivat yksittäisiä, ja seksuaalinen olo ja elämä muuten itseään tyydyttävää.

Metsä-Heikkilän mukaan miehet osaavat paremmin hakea apua erektio-ongelmiin potenssilääkkeistä, mutta "naiselle tällaista taikanappia ei ole". Tuollainen taikanappi ei kuitenkaan ole artikkelissa mainittu naistenkin kyselemä "halulääke", vaan juuri kykyä avustava lääke. Miehellä erektiosta ei voi vetää yhtäsuuruusmerkkejä kiihottumiseen. On mielestäni huolestuttavaa ja seksististä, että lääkäri rinnastaa miehen kyvyn ja halun näin. Mielestäni silloin vähätellään miehen tunteita ja rajataan hänen seksuaalisuutensa vain kykyyn harrastaa penetraatioseksiä. Haluttomuutta ei edes ajatella esiintyvän. Vanha "kuin eläin"-viittaus. Halventavaa.

Toiseksi Metsä-Heikkilän lausunnot tuntuvat artikkelissa iskevän sarjatulta korostetusti naisten oikeuksia vastaan. Kumppaniaan rakastava haluton on itsekäs, jos ei anna. Ei astu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Pitäähän parisuhteen sanatonta sopimusta kunnioittaa. Tai muuten pitää olla valmis hyväksymään seuraukset. Tämähän ei yhtään uhkaavalta kuulosta, eihän?

Hyvä ystäväni tiivisti asian simppelisti:

"A. Kukaan ei KOSKAAN ole velvollinen harrastamaan seksiä jonkun kanssa, oli sitten ihan mitä tahansa sukupuolta ja suhteessa toiseen osapuoleen tai ei.
B. Haluttomuutta ei esiinny vain iäkkäillä naisilla, vaan kaikilla eri sukupuolilla (myös miehillä) ja kaikenikäisillä. Kaikilla seksuaalista halua ei ole olemassa alunperinkään.
C. Haluttomuus on ongelma vain jos ihminen itse kokee sen ongelmaksi, ei jos pelkästään hänen kumppaninsa kokee sen ongelmaksi.
D. Seksittömässä suhteessa oleminen ei väistämättä tarkoita seksuaaliselle ihmiselle ahdinkoa. Esim. siksi, että ihmisen on yleensä mahdollista tyydyttää itse itsensä seksuaalisesti.
E. Kaikilla on oikeus määritellä minkälaisessa suhteessa ovat halukkaita elämään ja olemaan. Jos toinen kieltäytyy seksistä, toisen pitää olla valmis hyväksymään se. Molemmilla on yhtäläinen oikeus myös päättää suhde jos he kokevat ettei se vastaa heidän toiveitaan tai odotuksiaan."

Kenelläkään ei ole oikeutta toisen kehoon. Jokaisella on oikeus omaansa, omaan rauhaan, omiin rajoihinsa. Suomessa avioliiton sisäinen raiskaus on kriminalisoitu vasta vuonna 1995, ja silloinkin puhuttiin vain vaimon väkisinmakaamisesta. Raiskauslainsäädäntömme on vieläkin puutteellinen. Metsä-Heikkilän antaman haastattelun kaltaiset aivopierut vievät keskustelua takaisin kohti sellaista menneisyyttä, jonne en itse haikaile ollenkaan.

S on syysloma

Oijoi, kyllä se maittoi. Näinkin lyhyen opettajahomman aikana. Loma. Viikko ilman hälyä, ensinnäkin. Tämän sijaisuuskerran oppilaat tosin ovat suurin osa sellaisia mussukoita, joista moni kirkassilmäinen opettajantaimi haaveilee: rauhallisia, kyseleviä, ja kaikkein tärkeintä, kiinnostuneita. Toki mukaan mahtuu muutama hulinoitsija ja evvk-emmetti, mutta suureksi osaksi nuo vaikuttavat oikeasti innostuneilta. Hämmentävää. Tosin kohta isken niille koepaperi eteen, ja siinä mitataan sekä opitut asiat että muksujen ärsytyksenkäsittelytaidot.

Lisäksi mennyt viikko oli rentouttava ja uutta täynnä. Lauantaina kävimme nuuskimassa Werstaan Feminismi-näyttelyn, katsomassa hieman hämmentynein mielin elokuvan Muumit Rivieralla, ja pelaamassa vieressä erän Carcassonnea. Maanantaina kävimme Pölön kanssa pyörähtelemässä tanssikurssilla, keskiviikkona hain itselleni uudet lasit ja hyppäsin paikallisjunaan kuoharipullo repussa katsomaan rakasta ystävää. Uuden puhelimenkin hankin, vanha kun tuppaa nykyään hukkaamaan soittoja. Pian saan leikkiä uudella lelulla, ensimmäisellä älypuhelimellani. Täältä tullaan, instat, vatsapit ja muut hassut sovellukset!

Rautatiemuseo ja syysloma-aiheinen kierros.

Pikku roikale oli kiinnostunut kaikesta ja kaikista. Tuitui.

Pinstripe-lasit, oujea!

Tässä lopussa suuret kehut: Kauppahallin lempipaikkani Aniitta myi omia limppareitaan alennuksella, ja hullaannuin ostamaan kuusi pulloa. AIJAI, on hyvää! On parasta omenalimua, mitä olen koskaan maistanut. Myös eilen käyneet lautapelikaverit ylistivät saamiaan maistiaisia. Taidan käydä huomenna napsimassa vielä muutaman pullon korin kotiin. Vaatekomeron lämpötila on laskenut lähes samaa tahtia ulkoilman kanssa, joten sinne voisi pistää pienen pullovaraston. Pölö haaveilee viinikellarista. Ehkä sitten joskus.

Tästä viikosta saa iloa ja hyvää mieltä tuleviin kylmiä päiviä, purevia tuulia ja lumetonta pimeyttä vastaan. Hetken vielä huokaisen, ja sitten painun pehkuihin. Huomenna alkavat taas arjen kujeet.

N on natsi

Oppilaat haluavat tehdä ryhmätyöt natseista. Verenhimoiset lapsukaiset.

Kyllähän julmuus, kärsimys ja kuolema aina kiinnostavat, iästä riippumatta. Seiskat halusivat tietää, miksi lapsia laitettiin kaivoksiin töihin ilman lamppuja, ja ysit, milloin Suomessa on viimeeksi kuollut ihminen nälkään koska kukaan ei välitä. Viime viikolla sain rauhattoman kasiryhmän heti hiljaiseksi, kun "vaikeasta taloudellisesta tilanteesta" siirryttiin Lapuan liikkeeseen ja Onni Happosen murhaan.

"Miksi ihmiset tappaa toisiaan? Ope, jos olisit sisällissodassa, kummalla puolella olisit? Entä ope, entä mitä tapahtuu kun Venäjä kohtaa hyökkää tänne?"

Isoja kysymyksiä on. Opiskelujen aikana tuli useampana iltana naurettua Pasilan natsi ajaa junalla -höpötyksiä, mutta kun niistä junista pitäisi kertoa 15-vuotiaille, tuleekin pala kurkkuun. Miten kertoa asioista, joita ei itsekään täysin vieläkään ymmärrä? Miten selittää monimutkainen propaganda, maailmanpolitiikan muutokset tai edes se, miten rahasta katoaa arvo ja paperirahan arvo vaan katoaa? Entä systemaattinen syrjintä, väärää mieltä olevien ihmisten katoaminen ja leirit, joissa ihmiset laihtuivat luurangoiksi tai häviävät joukkohautoihin?

Eipä niihin voi täydellisesti vastata. Varsinkaan, jos haluaa oppilaiden muistavan opetuksesta muutakin kuin natsien hirmuteot - vaikkapa sen, että hekin olivat ihmisiä?

Natsityöt alkavat huomenna. Vain kokeilemalla tietää, onnistuvatko ne mitenkään, vai piirrelläänkö puoleen papereista vain hakaristejä ja lentokoneita. Ehkä ryhmätyön jälkeen päädyn kuitenkin vain näyttämään Leijonakuninkaan marssikohtauksen, ja kysyn että miksi näin kävi. Kenties sillä irtoaa jotain pohdintaa.

P, pee, puolukka

Kävimme sunnuntaina torilla nuuskimassa puolukoiden hintoja. Itse kävisin mielelläni marjastamassa jos jos JOS, mutta tänä syksynä aikataulut eivät jossiin ole taipuneet. Matkaan lähti lopulta viiden kilon sanko Kurusta kerättyjä punaisia herkkuja, sekä muutama sattumalta löytynyt sarjakuva.

Kotona iskimme Pölön kanssa puolukat moneen muotoon. Hilloksi ja mehuksi meni suurin osa. Mehun jäähtyessä tein pikaisen taikinan ja ripottelin reilulla kädellä marjoja piirakkaan. Loput marjat pistin rasioihin ja pakkaseen odottamaan.

Pölö on resepti-anarkisti: hänen mielestään mitään ruoka-aineita ei pitäisi mitata kuin silmällä ja maistamalla. Tämän takia leipominen on Pölölle joskus hieman turhauttavaa, ja mehu syntyikin lähinnä heittämällä jotain määriä marjoja ja vettä, jonka jälkeen mehua makeutettiin "suurinpiirtein tämän" verran. Hillo syntyi pussin ohjeiden mukaan, ja vie nyt tilaa omenahillon kanssa noin kolmanneksen jääkaapista. Kylmäkaappi, kaipaamme sinua!

Pyhä marja passaa tämän viikon teemaksi myös toisesta syystä: ensi viikolla luovutan jälleen munasoluja lapsettomuudesta kärsivälle. Joku saa kenties pitkään toivomansa käärön avullani. Niillä palleroilla, joita en itse juuri nyt tarvitse. Hyvältä tuntuu se ajatus.

S on sadonkorjuu ja soppa

Viikonloppuna ryöstettiin naapurin perunamaa tehtiin sadonkorjuuta. Todellisuudesta vieraantuneet, pyhäpuvuissa paikalle saapuneet hipster-nuoret (taatusti niitä city-vihreitä) kiskoivat pikavauhtia maasta porkkanat, palsternakat ja punajuuret, ja äidin kuokkimisella paljastuneet perunat. Viimeiset sokeriherneetkin veivät, ruojat.

Kotona kissa suhtautui viimeisiin, sisälle kypsymään tuotuihin tomaatteihin epäluuloisesti.

Viikonlopun synnit kostautuivat heti maanantaina, kun kurkkukipu, äänen menetys ja lopulta köhä tekivät neidistä lähes työkyvyttömän. Tänään olin kotona rauhoittumassa, ja teimme ryöstösaaliista herkullista borssikeittoa. Raastamisen sijaan teimme kasviksista kevyttä hakkelusta. Hyvää oli, kuten aina.

Jälkiruoaksi tietenkin plättyjä hillojen kanssa. ITSETEHTYJEN hillojen, nih! (Pölö väittää, että oikea muoto on plättejä. Ei muuten ole.) Lämpimät letut kun ovat hyväksi kurkulle. Vierellä lämmintä mehua Pölön suvun marjoista. Näillä jos ei parane, niin ei sitten millään.

K on kummilapsi, kissanristiäiset ja kotikaupunki

Voi ihanaa, oli elämisen arvoinen viikonloppu! Kävimme kummilasta katsomassa, kissanristiäisissä (kyllä!), sekä vanhemmillani rentoutumassa. Kilometrejä kertyi laina-auton mittariin puolisentuhatta, mutta meneminen oli kiireetöntä, hyvää ruokaa ja juomaa sai tasaisin välein eteen ja ympärillä pyöri kaikin puolin miellyttäviä ihmisiä ja eläimiä.

Lapsen ketulla sai tätikin vähän leikkiä.

Hämeenlinnalaista nimi-innovaatiota.

Kissa ristittiin hyvässä hengessä, ja nimi kalahteli kantajansa arvoisena Entisajan Hywiä Hetciä. Kodin aiempi hallitsija jakoi valtansa kuulemma jo hyvillä mielin, mutta juhlissa murjotti ihmismäärää, melua, mielestään vähäistä ruoka-annosta ja päivällä aikaisemmin näkemäänsä imuria.

Uusi kaveri ja vanha muhkula sulassa sovussa

Hillerikisu!

Ihana tihulainen rakastui kameran naruun.

Kissanristiäisten sivulla onnittelimme myös uutta kotia ja onnellisia kissaihmisiä elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta. Skumppapullojen korkit poksahtelivat hyvää vauhtia, ja herkut katosivat pikavauhtia täyttämään vatsoja. Seuraavana aamuna syötiin aamupalaa kolmeen asti iltapäivällä. Kun kissat oli vielä kerran silitetty, emäntä halattu ja paikallinen brutaalin suunnittelun maisemankaunistus naurettu, oli aika siirtyä vielä idempään.

Seuraava helli-lellittävä kissa

"Anna hipsterille kamera ja kirnu.."

Kesä tuli ja meni, ja monesti aiottu reissu vanhaan kotikaupunkiin oli jäänyt ja jäänyt. Nyt vihdoin pääsimme paikalle. Sää - kuten sanotaan - helli, ja kävelyretki kaupungin historiallisella puolella oli valoisa ja rentouttava. Äitin puuhastelemat "pienet voileivät" osoittautuivat Tornin tarjottaviksi sopiviksi smörrebröd-vuoriksi. Taivaallista, mumisimme suut täynnä, ja otimme vielä yhdet, vaikka ei olisi mitenkään mahtunut. Herkkuja riitti vielä iltapalaksi, ja muutama katkarapu säästettiin kodin harmaalle herralle, Ukko-kissalle.

Sunnuntaina kävimme perheen Projektia, kunnostuksen alla olevaa torppaa, katsomassa. Samalla teimme paikan ensimmäisen sadonkorjuun varmaan kymmeneen vuoteen (siitä asiaa myöhemmin), ja kävimme vielä vieressä tuijottelemassa Askolan ykkösnähtävyyttä, hiidenkirnuja. Nekin asia, joiden näkemisestä olin puhunut viimeisen vuoden sanoilla "sitten joku kerta". Eivät kyllä pettäneet kirnut eivätkä maisemat, kameran akku tosin meinasi jo sadatella liiallista räpsimistä.

"All hail seitan!" Itse asiassa lautaselta löytyi fatan, seitanin ja falafelin hyvinkin pyhä sekoitus. HYVVEE!

Matkalla kotiin piti piipahtaa vielä Toisella linjalla työasioissa ja yhtä ylempänä herkuttelemassa. Suositeltu Sandro (juu, se entinen Sandron kulma) osoittautui upeaksi yhdistelmäksi nättiä, avointa tilaa, joviaalia, läsnäolevaa henkilökuntaa sekä jättimäisiä herkkuannoksia. Brunssi oli loppunut tunti sitten, ja syödessä ravintola täyttyi smart casual -tyylisistä rikkaista puolihipeistä, joita Kallion on sanottu olevan nykyään täynnä. Sandron brunssit ja aamupalat saavat netissä kovin kiitosta, joten pistämme ne korvan taakse tulevaa varten. Myös koko pöydän täyttävät maistelukipot houkuttivat vielä poistuessa, vaikka juuri ja juuri jaksoimme omat annoksemme syödä. Me menemme varmasti uusiksi, menkää muutkin! (Mutta muistakaa pöytävaraus, paikka iskeytyi täyteen tunnissa!)

L on legendaariset bileet ja liskot

I am back, olen selkä. Kauheasti olen taas saanut aikaan, kuten lukemista, töitä (monia, monia töitä) ja tuossa viime viikonloppuna hurjanhurjat juhlat teemoilla Arska, fennekit ja discopallot. Sekaisin meni pää ja ajankulu, ja lopulta heräsimme iltapäivällä siihen, että jääkaapissa oli vain parsakaali.

Muutamien liskojen öiden ja useiden brunssien (ja muiden mässäilyjen) jälkeen arki on taas ottanut otteen. Aamulla pää nousee tyynystä jo melkein rutiinilla, vaikka kello näyttää 6:48. Päivä menee puhuessa teinien kanssa, teineille ja teineistä. Näytän niille aina välillä jonkin kissavideon, etteivät mene ihan mahdottomiksi. Tai jätän näyttämättä, koska ovat jo mahdottomia. Ihania ne on oikeasti, lähes kaikki. Osa tekisi välillä mieli lähettää kasvamaan ihmisinä, mutta sitten muistaa, että osa kasvatustyöstä nojaa myös tämän neidin keveillä hartioilla.  Illalla nukuttaa jo kymmeneltä - eli juurikin näillä main.

Palaan pian omenauutisilla, koska hei! on syksy, ja kaikkialla on omenoita. Ja niille pitää tehdä jotain. Sitä ennen kuva fennekistä ja tuunatuista Arskoista.

K, koo, kynttilöitä

Kävin eilen kaverin kanssa ravintolapäivän ainoalla herkuttelulla Amnestyn Tampereen osaston Kynttiläkahvilassa. Ihmisoikeuksia ja herkkuruokaa, mikä ettei! Samalla kun mutustelin herkullista baklavaa ja kynttilä-kuppikakkua, kirjoitin pari vetoomusta ja jutustin tuttujen kanssa. Harmi kyllä Amnestyn teltta oli hieman syrjässä Juvenes-kioskin takana, joten harva uskalsi tulla nuuskimaan. Toivottavasti herkut kuitenkin saatiin myytyä, ja kirjeisiin nimiä alle.

Napostelun jälkeen lähdin shoppailureissulle kantajaksi. Tiedättehän, sellainen höpisevä ostoskori, joka kantaa kaverinsa tai sukulaisensa ostettavia asioita (tällä kertaa farkkuja ja paitoja), jotta maksaja saa vapaat kädet penkoa hyllyjä rauhassa. Melkein ostin aivan parhaan, mutta ah! kokoa liian ison hatun, mutta kovetin lopulta omistushaluisen äänen sisälläni, ja pistin saman rahan ruokaosastolla mansikoihin, suklaaseen ja kermaan. Oli nimittäin mentävä kotiin leipomaan synttärikaakkua!

Pölö täyttää pian vuosia, ja eilen kestitsimme sukulaisia. Ujosti pyydetty toive oli saada supersuklaakakkua, jonka reseptin näytin jokin aika sitten Raisa Kettusen vegaanisesta herkkukirjasta Puputyttö ja Vohvelisankari. Koska resepti itsessään oli aika helppo, orjuutin erään protuystäväni leivonta- ja siivousavuksi ja lähdin sekoittelemaan aineita hyvässä seurassa. Hieman jouduimme soveltamaan ei-vegaaniseen suuntaan margariinin loppuessa kesken. Ohje on piiitkä, joten olen laiska ja kehotan ihmisiä vain etsimään kirjan käsiinsä. Koukutin samalla myös orjani, joka itse leipoo vegaanisesti ja mielellään myös gluteenittomalle kämppikselleen.

Ei hullua veitsenheiluttelua, kun tekee
kahdessa vuoassa kaksi kakkua, jess!

Hieman sotkua saattoi syntyä.

Supersuklainen ja pehmeä kakku tarvitsi mielestäni jotain kevyttä päälle, joten uuden suklaakerroksen sijaan vaahdotimme kerman, lätkin sen kootun kakun päälle ja leikkelin hieman mansikoita koristeeksi. Hyvä ratkaisu, sillä kakku oli jo näin hurjan raskas, ja mansikat kevensivät sitä hieman.

Lopulta tuikimme kaikki löytyneet seitsemän kynttilänpidikettä ja erivärisiä kynttilöitä mansikoiden rakoihin. Aikamoinen kakku tuli! Sankari pistettiin myös puhaltamaan kynttilät. Siihen ei ole koskaan liian nuori.

Kaakku!

Lisäksi tarjolla oli perinteiseen tapaan kaikkea muutakin hyvää: karkkia, keksiä, brookies-paloja, sienipiirakkaa ja juotavaksi kahvia ja anopin itse keittämää punaista mehua.