K on kummilapsi, kissanristiäiset ja kotikaupunki

Voi ihanaa, oli elämisen arvoinen viikonloppu! Kävimme kummilasta katsomassa, kissanristiäisissä (kyllä!), sekä vanhemmillani rentoutumassa. Kilometrejä kertyi laina-auton mittariin puolisentuhatta, mutta meneminen oli kiireetöntä, hyvää ruokaa ja juomaa sai tasaisin välein eteen ja ympärillä pyöri kaikin puolin miellyttäviä ihmisiä ja eläimiä.

Lapsen ketulla sai tätikin vähän leikkiä.

Hämeenlinnalaista nimi-innovaatiota.

Kissa ristittiin hyvässä hengessä, ja nimi kalahteli kantajansa arvoisena Entisajan Hywiä Hetciä. Kodin aiempi hallitsija jakoi valtansa kuulemma jo hyvillä mielin, mutta juhlissa murjotti ihmismäärää, melua, mielestään vähäistä ruoka-annosta ja päivällä aikaisemmin näkemäänsä imuria.

Uusi kaveri ja vanha muhkula sulassa sovussa

Hillerikisu!

Ihana tihulainen rakastui kameran naruun.

Kissanristiäisten sivulla onnittelimme myös uutta kotia ja onnellisia kissaihmisiä elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta. Skumppapullojen korkit poksahtelivat hyvää vauhtia, ja herkut katosivat pikavauhtia täyttämään vatsoja. Seuraavana aamuna syötiin aamupalaa kolmeen asti iltapäivällä. Kun kissat oli vielä kerran silitetty, emäntä halattu ja paikallinen brutaalin suunnittelun maisemankaunistus naurettu, oli aika siirtyä vielä idempään.

Seuraava helli-lellittävä kissa

"Anna hipsterille kamera ja kirnu.."

Kesä tuli ja meni, ja monesti aiottu reissu vanhaan kotikaupunkiin oli jäänyt ja jäänyt. Nyt vihdoin pääsimme paikalle. Sää - kuten sanotaan - helli, ja kävelyretki kaupungin historiallisella puolella oli valoisa ja rentouttava. Äitin puuhastelemat "pienet voileivät" osoittautuivat Tornin tarjottaviksi sopiviksi smörrebröd-vuoriksi. Taivaallista, mumisimme suut täynnä, ja otimme vielä yhdet, vaikka ei olisi mitenkään mahtunut. Herkkuja riitti vielä iltapalaksi, ja muutama katkarapu säästettiin kodin harmaalle herralle, Ukko-kissalle.

Sunnuntaina kävimme perheen Projektia, kunnostuksen alla olevaa torppaa, katsomassa. Samalla teimme paikan ensimmäisen sadonkorjuun varmaan kymmeneen vuoteen (siitä asiaa myöhemmin), ja kävimme vielä vieressä tuijottelemassa Askolan ykkösnähtävyyttä, hiidenkirnuja. Nekin asia, joiden näkemisestä olin puhunut viimeisen vuoden sanoilla "sitten joku kerta". Eivät kyllä pettäneet kirnut eivätkä maisemat, kameran akku tosin meinasi jo sadatella liiallista räpsimistä.

"All hail seitan!" Itse asiassa lautaselta löytyi fatan, seitanin ja falafelin hyvinkin pyhä sekoitus. HYVVEE!

Matkalla kotiin piti piipahtaa vielä Toisella linjalla työasioissa ja yhtä ylempänä herkuttelemassa. Suositeltu Sandro (juu, se entinen Sandron kulma) osoittautui upeaksi yhdistelmäksi nättiä, avointa tilaa, joviaalia, läsnäolevaa henkilökuntaa sekä jättimäisiä herkkuannoksia. Brunssi oli loppunut tunti sitten, ja syödessä ravintola täyttyi smart casual -tyylisistä rikkaista puolihipeistä, joita Kallion on sanottu olevan nykyään täynnä. Sandron brunssit ja aamupalat saavat netissä kovin kiitosta, joten pistämme ne korvan taakse tulevaa varten. Myös koko pöydän täyttävät maistelukipot houkuttivat vielä poistuessa, vaikka juuri ja juuri jaksoimme omat annoksemme syödä. Me menemme varmasti uusiksi, menkää muutkin! (Mutta muistakaa pöytävaraus, paikka iskeytyi täyteen tunnissa!)