keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

T on töitä, teetä ja tetristä

Sinkosin tänään aamusta pikakäynnille Helsinkiin. Sain hämmentävän paljon asioita hoidettua - hain muun muassa kirjastokortin, jonka hankkimista olen lykännyt noin vuoden verran. Matkaan tarttui myös tutkimuskirjallisuutta. Sitten taiotaan aikaa niiden lukemiseen, eikös? Työasioitakin sain eteenpäin. Työpaikkani uusi toimisto on niin makea, että teki mieli jäädä sinne. Mutta näh, etätöinä hoituu suurin osa kesän asioista.

Tällä viikolla on luvassa vielä lisää matkustamista: minut nakitettiin perjantaiksi Kuopioon työreissulle. Mikäs siinä. Viisi vuotta sitten siellä käydessä oli nätti ilma ja vain vähän pahaa ruokaa, joten odotukset ovat positiivisen odottavat. Paikallinen ystävä tosin kertoi heti kaupungilla olevan "23821041+ kertaa rumempaa" kuin ennen. Rumuusraportti tulossa myöhemmin!

Muutaman tunnin palloilun jälkeen juoksin tihkusateessa bussiin ("Vielä tämän yhden kirjan kun löydän.."), ja torkuin matkan kotiin. Alaiset olivat olleet kiltisti, joten ei tarvinnut heitä käydä erikseen katsomassa. Vaihdoinkin siis korkokengät lenkkareihin ja hölkyttelin vanhalle kämpälle. Muuton viimeinen rykäisy oli ohi alle kolmessa vartissa, siitä kiitän N:n tetristaitoja - sekalainen kokoelma laatikoita, muovisäkkejä ja pientä sivutavaraa upposi autoon iisisti, eikä mitään mennyt rikki. Kun kotona pituussuunnassa lahjakkaampi N korjasi vielä eilen sössimäni eteisen lampun, olikin aihetta kaivaa teetä ja keksejä tarjolle ja juoruta ja nauraa hetki.

Tänään piti käydä pyörähtämässä lavatansseissa nätissä mekossa ja siskolta saaduissa vintagekengissä, mutta jäin sen sijaan täyttelemään työtunteja, tuloslistoja ja muita paperitöitä. Yhden oluen olen kuitenkin ansainnut. Siispä parempaa hajua kainaloihin ja Prahaan mars!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti