E, ee, ensimmäinen

Olen pitkään haaveillut tatuoinnista. Haaveeksi se olisi varmaan jäänytkin, ellei myös isäni olisi innostunut asiasta viime kesän aikana. Tammikuussa marssin lopulta Putkaan ja nappasin meille yhteisen ajan. Maaliskuun alussa oli aika astua neulan alle. Pelotti, jännitti ja ihastutti samaan aikaan. Teen sen, viimeinkin saan tämän tehtyä! Kuva oli ollut mielessä jo pitkään, pitkän säädön jälkeen se sai lopullisen muotonsa vasta hetkeä ennen deadlinea. (Perinteinen tyylini ei siis horjunut tässäkään tilanteessa.) Asettelu, koko ja yksityiskohdat olivat minulle päänvaivaksi, mutta lopulta kuva napsahti oikeaan järjestykseen, ja näytti siltä, kuin se olisi ollut niin aina. Tämän minä haluan.

Palleroista löytyvät oman elämäni "usko, toivo ja rakkaus". En ole koskaan varsinaisesti uskonut johonkin jumalaan tai suurempaan voimaan, paitsi joskus lapsena. Omat vanhempani ovat uskonnottomia, enkä ole koulussa osallistunut uskonnon opetukseen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Olin kiinnostunut eri uskontojen ja elämänkatsomusten historiasta ja näkemyksistä, mutta en lainkaan pitänyt koulussa tapahtuvasta evankelis-luterilaisen uskon pakkosyötöstä. Vuonna 2002 minulle oli itsestäänselvää käydä rippileirin sijaan Prometheus-leiri, uskonnollisesti sitoutumaton aikuistumisleiri. Siellä ei ollut oppitunteja eikä loppukoetta, vaan vapaata keskustelua, väittelyä ja välitöntä yhdessäoloa. Leiri oli ja on vieläkin, yksi elämäni parhaista viikoista. Siellä sai pohtia omaa maailmankuvaansa ilman valmiita vastauksia, ilman määräilyjä. Siksipä uskon asioissa valitsin sympolikseni Protun logon siinä muodossa, kuin se 2002 oli. Tatuoija kirosi ohuita viivoja ja minä saman alueen tarkkaa nysväystä, mutta tulos oli sen arvoinen.

Uskon alla on toivo: toivoni rauhasta. Rauhanmerkki siirtyi 1960-luvulla ydinasevastustajilta rauhanliikkeen tunnukseksi, ja siihen liittyy toivo sodista vapaasta maailmasta, jossa konfliktit voidaan ratkaista ilman väkivaltaa, sortoa ja tappamista. Sen alla on sydämenasiani, ihmisoikeuksia ajavan Amnesty Internationalin kynttilälogo. Amnestyn toiminnan taustalla on YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, jonka mukaan kaikilla ihmisillä tulee olla samat oikeudet ja vapaudet. Siis kaikilla. Siksipä tuon julistuksen 2. artikla on minulle rakkain.

"Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin, ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta."

Halusin ensimmäisen tatuointini olevan merkityksellinen, ja sellainen siitä todella tulikin. Toki kaikilla kuvilla on tarinansa, ja ottajilla syynsä. Kenties tässä oli takana pelko, että ensimmäinen jää myös viimeiseksi. Näin tuskin käy, sillä kuten vanhat taiturit sanovat, tähän jää koukkuun. Eilen oli tarkastuskäynti - muutamaa kohtaa tarkennetaan syksyllä, muuten kuva on priimaa. Isäni varasi jo uuden ajan syksylle, ja minäkin aion vielä tämän vuoden puolella ottaa lisää väriä ihoon.

Ensimmäinen, ei missään nimessä viimeinen.