tiistai 30. syyskuuta 2014

P, pee, puolukka

Kävimme sunnuntaina torilla nuuskimassa puolukoiden hintoja. Itse kävisin mielelläni marjastamassa jos jos JOS, mutta tänä syksynä aikataulut eivät jossiin ole taipuneet. Matkaan lähti lopulta viiden kilon sanko Kurusta kerättyjä punaisia herkkuja, sekä muutama sattumalta löytynyt sarjakuva.


Kotona iskimme Pölön kanssa puolukat moneen muotoon. Hilloksi ja mehuksi meni suurin osa. Mehun jäähtyessä tein pikaisen taikinan ja ripottelin reilulla kädellä marjoja piirakkaan. Loput marjat pistin rasioihin ja pakkaseen odottamaan.

Pölö on resepti-anarkisti: hänen mielestään mitään ruoka-aineita ei pitäisi mitata kuin silmällä ja maistamalla. Tämän takia leipominen on Pölölle joskus hieman turhauttavaa, ja mehu syntyikin lähinnä heittämällä jotain määriä marjoja ja vettä, jonka jälkeen mehua makeutettiin "suurinpiirtein tämän" verran. Hillo syntyi pussin ohjeiden mukaan, ja vie nyt tilaa omenahillon kanssa noin kolmanneksen jääkaapista. Kylmäkaappi, kaipaamme sinua!



Pyhä marja passaa tämän viikon teemaksi myös toisesta syystä: ensi viikolla luovutan jälleen munasoluja lapsettomuudesta kärsivälle. Joku saa kenties pitkään toivomansa käärön avullani. Niillä palleroilla, joita en itse juuri nyt tarvitse. Hyvältä tuntuu se ajatus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti